sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Olenhan hyvä koiranomistaja?

Koin aikaisemmin enemmän painetta olla jotenkin mahdollisimman virheetön lemmikinomistaja.

Pahimmilaan päässä liikkui:

Mun koiren pitää käyttäytyä kun automaatit, jotka ei vahingossakaan reagoi ärsykkeisiin koskaan, koska no, olinhan minä silloin kouluttanut koirani aivan surkeasti, jos en ollenkaan. Mun koirat ei saa haukkua, eikä kukaan saa vahingossakaan tietää, että toinen koira on resurssiagressiivinen toista perheen koiraa kohtaan..

Ei- koiraharrastaja kerran tokaisi:
 Chillaa vähän, mitä sitten? Kaikki koirat haukkuu välillä hieman ja ketä kiinnostaa? Sä itse kuvittelet että toiset jotenkin kokoajan analysoi sun koiranpitoa kiikarit kaulassa, vaikka todellisuus olis ihan toinen. 

Se on niin totta. Joskus asioista vaan tekee vaikeempia mitä ne on. Pystyykö kukaan samaistumaan? Loppujen lopuksi ne on vaan eläimiä ja ainakin mä teen parhaani ja se saa luvan riittää.

torstai 7. kesäkuuta 2018

Alkukesän tapahtumakatsaus

Kesä on alkanut! Ilma on ollut Helsingissä vaihteleva, nyt menossa selkeästi hieman viileämpi kausi. Se kelpaa, sillä koiratkin jaksavat lenkkeillä enemmän. Ticon sydänvika ja kesähelle ei ole kamalan ihanteellinen yhdistelmä, mutta toistaiseksi Tiksu on jaksanut hyvin, kunhan muistaa pitää helteellä lenkit lyhyenä, ja olla itse aina askeleen edellä kääntymässä kotiin, ennen kuin koira väsähtää.


Ticolla on loppukuusta sydänkontrolli-aika eläinlääkärissä. Toivon, että sydämen kunto on pysynyt samana, eikä laskenut kovin paljoa huonompaan suuntaan. Yhdessä vaiheessa Ticon sydämen vajaatoiminta eteni todella nopeasti kerralla, sitten sen eteneminen taas hidastui. Uutena oireena on tullut yskimistä, jota eläinlääkäri on pyytänyt tarkkailemaan, koska se on myös tyypillinen vajaatoiminnan oire.
Peukut pystyyn.

Toukokuussa olin Royal Canin show koiranäyttelyssä. Lauantaina olin junior handler kehässä kirjoittavana kehäsihteerinä. Siinä sai vähän treeniä kirjoittamiseen tulevia "oikeita" kehisharjoitteluja varten. Sunnuntaina oli paljon odotettu (ja jännitetty) ensimäinen kehätoimitsija harjoittelu. Lupasin aamulla lähtiessä koirille, että mamma tuo herkkuja jos selviää hengissä, mikään ei mene pahasti pieleen enkä vahingossa näytä erinomaisen koiralle vihreää lappua ( Tyydyttävä).
Ja koirathan saivat herkkunsa. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta harjoittelua.
Ainakin Sawo Show koiranäyttelyyn ilmoittauduin perjantaille harjoittelijaksi.. Ehkäpä muutama harjoittelu vielä ennen sitä? Kehätoimitsijaksi pätevöitymiseen tarvitaan viisi hyväksyttyä harjoittelua.

Muuten koirilla sujuu oikein mukavasti. Meille on muuttanut uusi kämppis, ja luonnolisesti Mörri on hyvin kiinnostunut tästä uudesta rapsuttaja ehdokkaasta. Koirat pistävät kaiken peliin, ja yrittävät kerjätä ruokaa pöydästä koetellakseen onneaan. Minulta ne eivät enää kerjää koska tietävät ettei tipu.

Tänään kävimme ensimäistä kertaa katsastamassa Tervasaaren koirien uittopaikan, mutta eivät nuo oikein vedestä tai uimisesta välitä.

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Koiranäyttelyssä

Launtaina 28.4. oli melkein joka keväiseksi perinteeksi tullut koiranäyttelyssä käynti Mörrin kanssa. Olen nyt aika täsmällisesti kerran vuodessa käyttänyt Mörrin esiintymässä, sattumaa tai ei, että aina keväisin ja jo toinen kerta peräkkäin erkkariin.
Koiranäyttelyt eivät minua intohimoisena harrastuksena ole vetänyt puoleesa enää hetkeen, mutta näytteilleasettajan roolissa sielä on aina välillä oikeastaan ihan mukavaa ja virkistävää käydä.

Kiitos kuvista Pauliina Hakanen!

Tämä näyttely oli cavalier kingcharles spanieleiden erikoisnäyttely, eli tässä näyttelyssä ei muita rotuja nähtykään. Tuomareiksi oli kutsuttu perinteiseen tapaan brittiläiset tuomarit rodun kotimaasta. Mörri kilpaili ensimäistä kertaa avoimessa luokassa, eli on nyt virallisesti ihan aikuinen koira. Avo-uroksia oli 12, ja tuomari oli mielestäni tarkka ja perusteellinen, joka on hieno asia.

Mörrin esitys jännitti minua etukäteen ihan hirveästi, koska ei oltu käyty pitkään aikaan kehässä. Onneksi kotona olin harjoitellut ainakin seisomista paikallaan pidemmän aikaa, vaihtelevilla aikaväleillä palkaten, joten Mörri jaksoi pönöttää hyvin paikallaan. Myös paikallaan oloa tuomarin tutkiessa koiraa olin harjoitellut mm. ruokakupilla. Ennen ruuan antoa laitoin ruokakupin maahan, käskin Mörrin seisomaan ja olemaan rennosti paikallaan, katsoin koiran hampaat ja kopeloin nopeasti läpi ja heti sen jälkeen kehuin ja vapautin ruokakupille syömään.
Kotona harjoittelu oli tuottanut tulosta joka oli hyvä juttu.


Mörri sai arvosanaksi EH. Olin itse siihen tyytyväinen ja osasin jotain sen tapaista odottaa aikaisempien käyntien perusteella. Arvostelussa mainitut virheet tunnistin heti ja olen niistä samaa mieltä. Kaikinpuolin siis hyvä ja totuudenmukainen arvostelu. Moitteita Mörri sai vapaasti suomennettuna kehon tassu ja hapsukarvojen lyhyydestä ja kuono-osa tulisi olla täyteläisempi, ts. ei niin "terävää" kuonoa.
Toisaalta mielummin terävä ja pitkä, kun täyttynyt ja lyhyt koiran hyvinvoinnin kannalta.

Paikalla oli myös kaikki Mörrin veljet, ainoastaan sisko puuttui. Pojat olivat todella samannäköisiä ja hauskoja yhdessä, ja kaikilla oli ihanat veikeät luonteet. 
Näyttelyreissu oli kaikinpuolin onnistunut ja saa nähdä jospa johonkin kesän näyttelyyn Mörrin vielä veisin :)


perjantai 27. huhtikuuta 2018

Tico 8v, elämän aikajana kuvina


Kaikki alkoi vuonna 2010 kun vuosien kinuamisen jälkeen äiti osti Ticon meille. Kuvassa Tico ekana päivänä uudessa kodissa,  n. 4-5 kk ikäisenä. Olin maailman onnellisin 13-vuotias. 


Tottakai innokkaan koiratytön piti heti päästä kaikenmaailman harrastuksiin koiran kanssa, ja koiranäyttelyt olivat luonteva tapa aloittaa. Kuvassa pentunäyttelyssä Turussa tammikuussa 2011.


Pahin koirakuumehan alkoi, kun lapsuudenystäväni Jenny oli saanut myös oman koiran ennen minua, kuvassa näkyvä (ylikasvuinen)sheltti. Se, ja kuvan toinen koira ovat olleet Ticon nuoruudessa paljon läsnä.


Muistelen ylläolevaa kuvaa huvittuneella fiiliksellä. Tää on maailman nolointa,mutta sain jonkun omituisen aivopierun ja erään mätsärin yheydessä huomasin, että on myös möllitoko-kisa. En oikeasti edes kunnolla tiennyt mitä toko on, mutta se vaikutti mielenkiintoiselta ja ilmoittauduin toki mukaan. Koirahan osasi istua ja melkein seurata kahden metrin päässä, eikö se riitä? Lopputuloksen voitte kuvitella mielessänne..


Tässäkin Ticoa on raahattu ties mihin tapahtumiin. Tämä taisi olla joku kesäinen mätsäri vinttikoirakeskuksella.

Näköjään se joskus jotain voittikin.




Sitten oli taas syntymäpäivät, ja alkuvuosina se sai tietenkin aina koirakakkua.

Aloin olemaan kiinnostunut myös koiran kehonhallinasta ja huollosta, ja Ticokin pääsi intoiluun mukaan.


Aloitettiin myös rally-tokon harrastaminen, ja käytiin samassa treeniryhmässä useita vuosia, lopetin vasta vuonna 2016 Koirakeitaan rallytokoryhmässä viikottaisen käynnin kun muutin toiselle paikkakunalle. 


Ticolla on RTK1 , mutta avoimen luokan alussa kisaaminen valitettavasti jäi sydämen vajaatoiminnan lääkityksen vuoksi. 


Tico lempilelu oli ehdottomasti majava. Majavan kohtaloa en muista, eikä se enää ole tallella :( 


2013? aikaan tapahtui todella ikäviä juttuja, Ticon polvilumpiot olivat liian löysät ja ne piti operoida, molemmat. Toipuminen kesti tosi kauan, mutta nyt polvet ovat kuin uudet, eivätkä vaivaa millään tapaa.Leikkaus oli siis hyvä päätös, vaikka se söi paljon rahaa ja aikaa. 




Tässä kuvassa olen viimeisimpiä junior handler vuosiani koiranäyttelyissä jh-kehässä Ticon kanssa. Minun mielestä tämä kilpailu meni hyvin ja oltiin harjoiteltu paljon tietynlaista esittämistä Ticon kanssa ja sen onnistuminen näkyi myös positiviivisesti kirjallisessa arvostelussa. 

Tico ei oikein pidä uimisesta, mutta jollain ihme tuurilla tässä se ui !!!

Uskon Ticon nauttineen ainoan koiran elämästä ja olleen hyvin tyytyväinen palvelusväen huomioon, mutta kaiken muutti totaalisesti v. 2015 tämä pieni kiusa....




Onnea Tiksu 8-vuotta !

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Koiranpäivä ja muuta puuhaa

Tänään, 24.4. juhlitaan koiranpäivää. Koiranpäivää vietettiin ensimäisen kerran vuonna 2007, ja etenkin viimevuosina sen näkyvyyttä on pyritty tuoda vielä enemmän esiin koko kansalle.
Koiranpäivänä ympäri Suomea järjestetään koiramaista ohjelmaa ja tapahtumia. Täällä Helsingissä koiranpäivää vietetiin Kampin Narikkatorilla.

Tapahtuman järjesti Kennelliitto, ja mukana oli myös Helsingin seudun kennelpiiri ja muutamia muita järjestöjä. Itse olin aamupäivästä iltapäivään saakka myös mukana edustamassa kennelpiirin nuorisojaostoa. Aamulla oli tietenkin telttojen kokoamista, sekä tapahtumakehän rakentaminen.

Heti klo 12 alkoi tapahtumakehän ohjelma pyörimään, jossa heti ensimäisenä meillä nuorisojaostolaisilla oli koirakeilaus- ja temppuesitys. Mallikoirina meillä oli mittelspiz Kiti, ja bordercollie Teddy, jotka hienosti jaksoivat keilaita ja temppuilla. Itse juonsin kehän, ja selostin mitä milloinkin tapahtuu, ja miten omalle koiralle voi opettaa keilaamista.
Myös yleisö pääsi kokeilemaan koirakeilausta, ja muutama rohkea koirakko teki oikein iloisen näköistä harjoituttelua yhdessä koiriensa kanssa meidän opastamana.
Mieleeni jäi eritisesti pienen pieni chihuahua, joka yritti ihanan innokkaasti kaataa melkein itsensä kokoista keilaa. Koira oli todella suloinen ja liikuttava tassuilla sohiessaan.
Klo 13.45 oli toinen samanlainen esitys meillä myös. Muita esityksiä päivän mittaan olivat mm. Nosework, Avustajakoirat, Rally-toko ja koiratanssi.

Ihana Kiti 

Nosework esitys. Eucalyptuksen haju etsittävänä.
Mörri toivottaa mukavaa juhlapäivää lajitovereilleen.
Mielestäni tapahtuma oli oikein onnistunut ja keräsi paikalle hyvin kaikenlaisia ihmisiä, jotka pääsivät nauttimaan koirien rapsuttelusta ja iloisista koirista ja tunnelmasta. Julkisen keskeisen sijaintinsa takia se siis tavoitti hyvin ihmisiä matalalla kynnyksellä.

-----
Viikonloppuna olin myös kehätoimitsija- kurssilla. Olin pyöritellyt sitä itseasiassa useamman vuoden jo mielessäni, ja vihdoin sain mahdollisuuden osallistua.
Kurssi vastasi odotuksiani, paljon istumista ja näyttelysääntöjen läpinkäyntiä.
Kehätoimitsijan täytyy oikeasti tietää ja muistaa aika paljon. Monet kehätoimisijat itse ovat koiranäyttelyharrastajia, jolloin esim. näyttelysäännötkin ovat tutummat, mutta itsehän en ole kehissä enää aktiivisesti vuosiin käynyt, joten sääntöjen perusteellinen läpikäynti oli todellakin tarpeen.


Vaikeinta kurssilla oli ehdottomasti sanelujen kirjoittamisen harjoittelu. Sitä pitää harjoitella ihan erikseen kotona, että osaa kirjoittaa tuomarin saneleman arvostelun koirasta mahdollisimman nopeasti, oikein ja vielä niin että näytteilleasettaja saa siitä jotain selvää. Eniten jännittää englannin kieli, mutta sen ja englannin kieliset koira-alan sanat oppii kehistyössä kuulema helposti. Rallienglannilla kuulema pärjää jo pitkälle.

Nyt olisi enää 5 harjoittelua, ja sitten olisin pätevä kehätoimitsija. Kesälle olenkin jo alkanut katsoa muutamia näyttelyitä.





lauantai 14. huhtikuuta 2018

Yksinasuvan koiranomistajan murheet

Kuvitellaan vaikkapa nelihenkinen perhe, jossa on 2 aikuista ja 2 lasta, jotka ovat jo kouluikäisiä. Toinen aikuinen lähtee töihin, ja huikkaa lapselle että veisi perheen Murren ulos kun tulee klo 14 aikaan koulusta. Viikonloppuna/illalla taas toinen aikuinen lähtee lapsien kanssa harrastukseen, ja pyytää että perheen toinen aikuinen lenkkeilisi ja pitäisi seuraa koiralle.
Tai edes avoliitossa asuvat, "Pystyisitkö kulta auttamaan, mulla venyy töissä, tosi tärkeä juttu, veisitkö Mustin ulos ja ruokkisit kun tuut töistä jo iltapäivällä?"

Mutta entäs kun asut yksin? Itse asun tällähetkellä yksin ja oikeastaan muuten pidän tilannetta ihan ideaalina, mutta ne koirat! Olen niin paljon enemmän kiinni niissä, kuin olisin asuessani jonkun kanssa. Tämä ei tarkoita, että haluaisin sysätä vastuuni koiranomistamisesta toiselle, ja mennä ja tulla miten lystää, lähteä bilettämään milloin sattuu, koska joku muuhan voi hoitaa koirat. Ei, vaan olisi ihanaa jos satunnaisesti olisi se apukäsi tarvittaessa, siis silloin kun on pakko.

Olen asunut sekä yksin, kämppiksen kanssa että avoliitossa. Kämppiksen kanssa asuessani muutamia kertoja sovittiin auttamisesta, hän oli itsekin koiraihminen. Lupasin aina jotain pientä arjen palvelusta vastapainoksi, ja tilanteet koetin sopia hyvissä ajoin ennakoiden. En tiedä miksi, mutta minulla oli huono omatunto että kämppis auttaa väliaikaisesti koirien kanssa, vaikka homma oli oikeasti ihan ok, ja se oli sovittu. Ajattelin että nyt olen huono koiranomistaja, enkä huolehdi oikeasti koiristani, vaikka siitä ei ollut kyse. Avun pyytäminen tuntui minusta nololta silloin.
Avoliitossa olin hieman rennompi asiasta, ja kumppani saattoi viedä koirat pissalle lähelle ulos, vaikka samalla kun muutenkin raahautuu ulos tupakalle. Ajattelin ettei se ollut iso vaiva, jos hän oli kotona, ja koska tulisin kuitenkin myöhemmin viemään koirat kunnon lenkille, tämä olisi vain ensihätäpissat niille, etteivät joudu pidättämään turhaan.

Nämä pikkuiset voi jättää yksin kotiin illaksi.
Nyt kun asuu taas yksin, on arjen suunnittelu hankalampaa. Pitää oikeasti miettiä päivän rakenne aika tarkkaan, jos joku kysyy johonkin. Olenko ollut sinä päivänä jo pois ja kuinka kauan? Miten koirat sopeutuvat ja missä kohtaa vien ne millekin lenkille ja seurustelen niiden kanssa?


Täällä lähellä olen onneksi tutustunut netin kautta Mörrin kaveriin, joka on auttanut minua, ihan korvaamaton apu yksin asuvalle.
Esimerkiksi ensi viikonloppuna tiedän, että minulla on kehätoimitsijakurssi koko viikonlopun, ja olenkin sopinut hoitajan kanssa että aamulla vien koirat hänen luo hoitoon ennen kurssia, ja haen illalla kun tulen takaisin kotiin. Tiesin ennakkoon pidemmistä päivistä, ja nyt voin keskittyä huoletta omiin juttuihin silläaikaa, kun tiedän että koirilla on kaikki hyvin eivätkä ne joudu olemaan liian kauan yksin.

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Esittelyssä: Kesyrotat

Olen pitänyt tätä blogipohjaa todella kauan, jopa ennen Ticon tuloa, eli ainakin jo yli 7 vuotta. Ennen Ticoa minulla oli lemmikkinä vain kesyrottia, ja osoite "rottani. xxxx . fi " oli luonteva.  Kun sain Ticon, aloin kirjoittamaan enemmän koirista, ja muista pieneläimistä en ole pitkään aikaan enää aktiviisesti kirjoittanut.
Niitä on kuitenkin minulla säännöllisesti ollut koirien rinnalla, ja yläbannerin kuvaankin olen jättänyt niistä muutaman. Yläpalkin kuvasta löytyy Ticon lisäksi Urho "Läskirotta"- kesyrotta ja kääpiöhamsteri Helena.  Molemmat oikein ihania ja persoonallisia eläimiä, nyt jo edesmenneitä.

Tällä hetkellä minulla on vain 2 kesyrottaa. Voi olla, että niiden poistuessa aikanaan en toistaiseksi enää hanki jyrsijöitä. Jyrsijät ovat ihania ja usein myös helppohoitoisia lemmikkejä, joista on myös paljon iloa, mutta etenkin rottien häkin puhdistaminen on melko työlästä ja ne vaativat paljon seuraa  ihmiseltä.
Mutta tässä he ovat:


Lakeuren Ruisvelli
sukupuoli: uros
syntymäaika: 15.03.2017
Väri/kuvio: s-mink /badger mm.

JA

Lakeuren Klimppisoppa
sukupuoli: uros
syntymäaika: 15.03.2017
Väri/kuvio: s-mink / badger




Nämä ovat siis veljekset. Niillä ei ole oikein kutsumanimiä, vaikka niiden oikeat nimetkään eivät kamalan imartelevia ole. Tiedättehän, koirapiireissäkin kasvattajilla saattaa mielikuvitus lentää pentuja nimettäessä.

He ovat saman värisiä, ja itse en paljaalta silmältä suoraan tunnista kumpi on kumpi. Toinen on värivirheellinen, sen kuvio päässä ei ole niin selkeä kun veljellään. Niitä katsomalla ne silti erottaa kun hetken jaksaa katsoa.

Luonteeltaan pojat ovat melko seurallisia, ei mitään erityisen ihmisrakkaita, mutta kuitenkin kesyrotalle tyypillisellä tavalla ihmisistä ja ympäristöstään hyvin kiinnostuneita.
Joskus kun ne ottaa syliin ja silittelee tarpeeksi kauan ja rotta rentoutuu, se alkaa kehrätä kuin kissa tyytyväisyydestä. Silloin rotta narskuttaa hampaita. Se kuulostaa ihmiskorvaan vähän ilkeälle ainakin minun mielestä, mutta on jotenkin tosi suloista.

Nämä kaksi rottaa asuivat ennen "Läskirotan" kanssa, ennen kuin se siirtyi juustotaivaalle rottaenkeliksi. Läskirotan poistumisen jälkeen nämä rotat ovat muuttuneet paljon reippaanmiksi ja uteliaammiksi. Nimensä mukaisesti edesmennyt rotta tykkäsi syödä ja repi kaikki ruoat heti itselleen ja oli hyvin häikäilemätön kun ruokaa oli saatavilla. Luulen, että nämä pikkuiset jäivät vähän taka-alalle. Läskirotta ei kuitenkaan ollut vihainen ja antoi näiden myös syödä, mutta sen olemus oli vain ahne ja sillä oli iso ego.

Rotat täyttivät juuri vuoden, rotta aikuisessa iässä siis. Läskirotta eli melkein 3 vuotiaaksi, katsotaan mihin asti nämä elävät.