tiistai 25. huhtikuuta 2017

Eläitenhoitajaksi Kannuksessa aikuiskoulutuksena?

Olenkin täällä blogin puolella mainnut, että opiskelen nykyään eläintenhoitajaksi Kannuksessa. Opinnot alkoivat tammikuussa 2017 joten tämä kevät on nyt opintoja takana vasta. Opinnot ovat monimuoto opiskelua täällä aikuispuolella ja eroja nuorisopuolen kennellijalaisiin on jonkin verran, josta edempänä kerron lisää.


Silloisessa Petsiessä aina luin keskusteluja Kannuksen kennellinjasta, ja mietin että vau, tuonne haluan. Peruskoulusta päästyäni en kuitenkaan oman elämäntilanteen vuoksi pystynyt hakemaan kouluun, jossa olisi sisäoppilaitos tyyppinen asumis -ja opiskeluratkaisu. Se harmitti. Välissä kävin sitten ammattiopiston valmentavaa linjaa ja kokeilin myös 2 vuotena sekä laborantin että merkonomin opintoja ammattikoulussa nuorisopuolella. Ne eivät olleet kuitenkaan mun juttu ja koulu aina keskeytyi. Muutenkin meno nuorten kanssa on välillä aika villiä, eivätkä työrauha ongelmat joista ääniherkkänä peruskoulussa  kärsin olleet mihinkään kadonneet..
Mielessä oli vielä ajatus eläintenhoitajana. Tiesin, että ala on todella huonosti työllistetty, mutta kun perustin yritykseni Eläinpalvelu MiniMasin sivutoimisesti, heräsi mielenkiinto yrittäjyyttä kohtaan ja tähän hommaan nyt tarvitsisinkin oikean ammattitaidon koulunpenkiltä, vaikka harrastuneisuustaustanikin on toki vahva. Tästä voisi tulla oikeasti ammattini ja pystyisin työllistämään itseni yrittäjänä.

Mutta sitten itse kouluun. Olen ollut tähän mennessä todella tyytyväinen opetukseen ja kouluun ylipäätään. Opettajat ovat mukavia ja asiantuntevia ja heiltä saa vastauksen mieltään painaviin kysymyksiin. Tosin välillä hieman viiveellä.
Meillä aikuisopiskelijoilla on koulua n. viikon ajan kuukaudessa. Tämän viikon olemme niin kutsutuilla lähijaksoilla lähiopetuksessa Kannuksessa koululla. Viikon aikana käsittelemme tärkeimmät aihealueet opinnoissa, saamme etätehtäviä, sovitaan työssäoppimisista ja pidetään homma muutenkin kasassa. Viikko on usein hyvin tiivis, mutta myös käyttännön tunteja mahtuu viikkoon aina muutama. Muuten meillä on luentotyyppistä opetusta. Luokkamme on hyvin aktiivinen ja keskusteleva, joka on tosi kiva juttu.

Etätehtäviä teemme aina viikkojen välissä kotona omien hommien ohessa. Meidän luokaltamme monet siis käyvät samalla ihan kokopäivätyössä, kun eivät ole koululla lähiviikoilla. Etätehtävät ovat mielenkiintoisia, ja perustuvat lähiviikoilla käytäviin asioihin ja materiaaleihin. Tähän tarvitaan siis opiskelijan osalta oma tietokone.
Etäopiskelussa hyödynnämme myös webinaareja. On siistiä, että voi olla koulussa ja oppia uutta, kun kuitenkin istuu kotisohvalla ja kuuntele opettajan pölinää.

Jokainen opiskelija käy myös omaan tahtiin työssäoppimassa lähiviikkojen välissä ja kesäisin. Opinnot ovat mielestäni joustavia, ja tämä oppilaitos pystyy hienosti huomioimaan opiskelijoiden erityisjutut ja elämäntilanteet. Siitä olen todella iloinen ja positiivisesti yllättynyt.

Aikuisopiskelun toinen puoli on kuitenkin se, että on itse pakko ottaa enemmän vastuuta opinnoista kun nuorempana. Opettaja ei tule katsomaan oletko tehnyt tehtävät, vaan ne tehtävät tehdään tosiaankin vain itsensä takia. Tässä koulussa ja tällä alalla monet opiskelijat ovat onneksi todella motivointuneita jo valmiiksi. On myös itse hallittava opintojaan ja seurata itse aktiivisesti niiden etenemistä, koska kaikki menevät eri tahtiin.

Minun mielestäni aikuisopiskelussa parasta tässä koulussa on se, että ei tarvitse asua koululla. Minulla ei ole mitään ajatusta vastaan, oma pää ei vain kestäsi 24/7 koirakoira juttua saman katon alla parhaimmillaan 4 muun koirahullun kanssa. Mun psyyke ei kestäisi asuntola asumista. Sen tiedostan, ja siksi aikuisopiskelu on juuri hyvä ratkaisu minulle, ilman että joutuisin kokonaan luopumaan haavesta opiskella Kannuksessa. Toki välillä on rankkaa ravata Helsiki-Kannus väliä junalla kerran kuussa mutta mieluummin näin.
Miinuspuoli sitten verrattaessa nuorisopuolen opiskelijoihin on se, että heidän opintonsa ovat luonnollisesti hieman laajemmat johtuen lähiopetuksen määrästä.Heillä on myös ennemän käytönnön puuhailua koirien kanssa.  Aikuispuollella jos on kiinnostusta, saa tottakai saman osaamisen ja samat tiedot, mutta siinä pitää olla itse aktiivinen ja tehdä ehkä sitten vähän enemmän.
Molemmilta linjoilta valmistuu kuitenkin aivan varmasti yhtä päteviä eläintenhoitajia.

Suosittelen tätä koulua ekan puolen vuoden perusteella kaikille, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita ja motivointuneita alasta. Ehkä myös yrittäjähenkisyyttä, sehän taitaa olla varmin tapa työllistyä tällä alalla. Mielenkiintoa ja avoimuutta. Lisäksi koirakiinnostus olisi hyvä olla koska tässä koulussa pääpainona ovat tosiaan koirat. Mutta navettaankin mennään tietenkin.
En ihmettele miksi niin monet haluavat eläintenhoitajaksi Kannukseen- onhan tämä kiva koulu :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti