lauantai 29. huhtikuuta 2017

Missikilpailuja ja juhlintaa

Viime sunnuntaina messukeskuksessa oli muiden messujen ohessa myös Cavalierien erikoisnäyttely johon olin ilmoittanut Mörrin. Tuttuun tapaan tähänkin erkkariin tuomarit oli kutsuttu rodun kotimaasta Iso-Britanniasta.
Paikalla oli paljon toinen toistaan kauniinpia ja ennenkaikkea söpömpiä koiria ja paljon hännänheilutusta.
Mörri oli "edennyt" jo vuosi takaperin olevasta näyttelystä nuorten luokkaan. Kehä meni ihan ok, huomasi että ei oltu välissä oikein kehässä tai missään näyttelytreeneissä käyty, mutta ihan kiltisti se sielä kökötteli, välillä tosin hieman vallattomammin, mikä nyt kuuluu Mörrimäiseen olemukseen.

(c) Pauliina H.

Tämä meni kokeiluun.

Tulos oli EH, joka oli todenmukainen arvosana. Tuomari kaipasi lisää massaa, ja onhan tuo vähän hoikka poika. Kasvattaja Oona kehotti siirtymään penturuokaan tms. energiapitoisempaan. Nyt kokeilussa on 1st Choicen pienten koirien pentunappula, jota itsekkin myyn. Liikkeitä tuomari kehui, mutta kuono oli kuulema liian pitkä.. Tämä toki herättää itsessäni aika ristiriitaisia tunteita koirien terveyteen ja jalostukseen liittyen jos tuomari antaa noottia liian piktästä kuonosta lyhytkuonoisella rodulla.

Tico 7 v

Ticolla oli torstaina 27.4 juhlapäivä. Ihana ensimäinen ääliökoirani täytti jo 7 vuotta. Tico elänyt mun kanssa mun nuoruuden ja sen kanssa on koettu kaikki ihan koiraharrastuksen alusta asti. Onpa huimaa!


2 kommenttia: