sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Näin säästät koirakuluissa

Opiskelijabudjetti ja koiratalous? Tai muuten vaan pihi? Olen itse näitä molempia.
Tottakai koiriin laitetaan rahaa, jos ne sitä tarvitsevat, mutta kaikessa voi myös säästää ja koira elää ihan yhtä hyvän elämä ;)
Tässä muutamia itse hyväksi havaittuja säästövinkkejä koirallisille.




KOIRANOMISTAJAN SÄÄSTÖVINKIT:

1.Kakkapussit.

Seuraavalla kakkapussien ostoreissuilla vertaapa kakkapussien kappalehintoja.Olen tehnyt tutkimusta, ja esimerkiksi s-ketjun markeiteista ostaessa pussien, jotka on tarkoitettu nimenomaan koirakakan keruuseen, kappalehinta liikuu 4-10 sentin välillä. Suuntaat taloushylylle ja otatkin Rainbow pakastepussit joiden paketin hinta on reilu euron ja kappalehinnaksi yhdelle pussille jää 1 sentti. Tämä on jo iso säästö vuodessa, koska etenkin kaupungissa asuessa näitä pussejahan menee ihan päivittäin...
Tosin, tässä on se ikävä puoli että pakastepussit eivät maadu, kuten jotkut koirille tarkoitetut kakkapussit. Muistakaa myös ihmiset, että vaikka jotkut koirankakkapussit ovat biohajoavia, ei niitä saa laittaa biojätteeseen, jos niissä on koirakakkaa. Silloin ne kuuluvat sekajätteeseen.



2. Makupalat

Sekä kisakenttien vauhtihirmu että arkittottistelijat tarvitsevat kunnon palkkaa! Paljon treenavissa koiratalouksissa palkkaa kuluukin. Meillä oli se ongelma, että aina kun treenasin ja käytin eläinkaupan perusnameja( yleensä niitä luunmuotoisia jossa suurin osa viljaa..) oli koiran vatsa aina ihan kuralla seuraavana päivänä ja cavalierin peppukarvoja sai olla taas huuhtelemassa joka lenkin jälkeen. Olin kyllästynyt tähän mutta en halunnut kuitenkaan ostaa kalliimpia lihapitoisempia nameja ihan vaa  hinnan takia.
Niinpä teen namit itse. Yhteen levylliseen nameja tarvitset yhden pötkön raakalihaa(n. 500 g) ja 2 munaa ja ripaus perunajauhoja. Netti on pullolaan näitä koirannami ohjeita, mutta noin minä teen.  1 pötkö maksaa n. 1,50 ja munia mulla nyt on muutenkin yleensä kaapissa. Yhdestä levyllisestä kun pilkkoo, saa helposti useamman pussillisen nameja. Ja meillä kun pikkukoira, niin saa paloitella juuri sopivan pienet suupalat.

3. Ruoka.
Raakaruokkijat. Jos on iso koira niin unohtakaa ne Mustin ja Mirrin pötköt. Ne on kalliita. Halvemmalla saa usein isomman satsin esim. Kennelrehun rekasta, joka kiertää ympäri suomea.  Tämä vaatii tosin usein ison pakkasen jota kaikilla ei ole.
Jos koirasi syö nappulaa, kannattaa senkin (kilo)hinta kilpailuttaa. En suosittele markettikoiranappuloita, mutta myös laadukkaita perusruokia voin saada kohtuu hintaan myös lemmikkitarvikeliikkeistä.Jos koirallasi siis ei ole erikoisruokavaliota/rajoitteita, voi esim. Jahti&Vahti, Rokka, ym. olla hyvä vaihtoehto. Toki vaan jos se koirallesi sopii.
Yksi ruokasarja, joka on mun mielestä edottomasti paras nimenomaan hintalaatusuhteeltaan, on mm. VIPstoren jälleenmyyjiltä saatava (vink vink Helsinkiläiset) Booster- ruokasarja. Meillä syödään tosiaan Boosterin Basic nappulaa, se maksaa 15 kg alle 40 e ja on hyvää perusruokaa monenlaiselle koiralle. Sarjassa on vaihtoehtoja myös pennuille, senioirelle sekä energiaruokaa. Myös lohiversio, muutenhan nämä ovat kanapohjaisia. Hyvää perusruokaa joka sopii mun koirille, välillä vähän lihaa kylkeen niin miksi maksaisin itseni kipeäksi kalliimmista ruuista?

4. Tarvikkeet

Tori.fi ja Facebookin koiratarvikekirppikset ovat täynnä käytettyjä, hyväkuntoisia koiratarvikkeita kohtuu hintaan. Suosi siis esim. uuden manttelin tai pannan kohdalla näitä vaihtoehtoja, niin säästät pitkän pennin. Usein näkee ihan vain muutaman kerran käytettyjä melkein uusia tarvikkeita pilkkahintaan, jotka eivät vaan sitten jostain syystä ole myyjän koiralle sopinut ja tullut virheostos.
Myös mm. kevythäkit on järkevää ostaa käytettynä. Ne ovat aika kalliita uusina, saat käytettynä huomattavasti halvemalla.
Pennun pantoja ym. ei tosiaankaan kannata ostaa uutena, koska pentu kasvaa niistä pian ulos.

5. Kimppakyydit näyttelyihin ja treeneihin

Koiranäyttelyn paikoitusalueelle kaarretaan usein yksityisautolla ja joskus kyydissä vain 1 ihminen pikkukoiran kanssa. On ekologista ja halvempaa suosia myös kimppakyytejä tässäkin tapauksessa. Toisaalta, jos mukanasi on 3 isoa koiraa ja kaikille boksit, on oma kulkuväline ehkä ihan järkevä vaihtoehto, mutta mitäpä jos tuttusi ottaisi sinut, reppusi ja pienen sylissä mentävän koirasi mukaan bensarahan hinnalla? Monesti vaikkapa junior handlereilla ei ole kyytiä näyttelyihin, koska he ovat alaikäisiä eikä heillä ole ajokorttia. Junnut ovat usein myös ystävällisiä ja reippaita nuoria, joista voit saada vaikka kantoapua autolta kehän laidalle.
Jos et tunne oikein ketään jonka kyydillä voisit mennä, voit koittaa onneasi Facebookin Kimppakyydillä koiranäyttelyyn - ryhmässä.
Sama periaate pätee myös treeneissä ja muissa kokeissa ja kisoissa.

Tässä muutamia säästökikkoja. Millaisia säästötapoja teillä muilla on?








3 kommenttia:

  1. Pakastepusseja vain on ärsyttävä avata ja solmia. Käytän vain kahvallisia, yleensä M&M little & bigger-pusseja. Ne kapeammassa rullassa olevat on niin surkeita, että hajoavat käsiin jo rullasta irroittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mä oon ainakin niin pihi että mieluummin kestän sen ärsyttävän avaamisen ja solmimisen kun sisäisinen pihiyteni kuitenkin huutaa miten säästän tässäkin :D Toki ymmärrän myös käyttömukavuuden tässäkin asiassa, kakan keruu tuskin on monen lempihommaa..
      Ne m&m pussit on kyllä kivan värisiä :D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista