lauantai 14. huhtikuuta 2018

Yksinasuvan koiranomistajan murheet

Kuvitellaan vaikkapa nelihenkinen perhe, jossa on 2 aikuista ja 2 lasta, jotka ovat jo kouluikäisiä. Toinen aikuinen lähtee töihin, ja huikkaa lapselle että veisi perheen Murren ulos kun tulee klo 14 aikaan koulusta. Viikonloppuna/illalla taas toinen aikuinen lähtee lapsien kanssa harrastukseen, ja pyytää että perheen toinen aikuinen lenkkeilisi ja pitäisi seuraa koiralle.
Tai edes avoliitossa asuvat, "Pystyisitkö kulta auttamaan, mulla venyy töissä, tosi tärkeä juttu, veisitkö Mustin ulos ja ruokkisit kun tuut töistä jo iltapäivällä?"

Mutta entäs kun asut yksin? Itse asun tällähetkellä yksin ja oikeastaan muuten pidän tilannetta ihan ideaalina, mutta ne koirat! Olen niin paljon enemmän kiinni niissä, kuin olisin asuessani jonkun kanssa. Tämä ei tarkoita, että haluaisin sysätä vastuuni koiranomistamisesta toiselle, ja mennä ja tulla miten lystää, lähteä bilettämään milloin sattuu, koska joku muuhan voi hoitaa koirat. Ei, vaan olisi ihanaa jos satunnaisesti olisi se apukäsi tarvittaessa, siis silloin kun on pakko.

Olen asunut sekä yksin, kämppiksen kanssa että avoliitossa. Kämppiksen kanssa asuessani muutamia kertoja sovittiin auttamisesta, hän oli itsekin koiraihminen. Lupasin aina jotain pientä arjen palvelusta vastapainoksi, ja tilanteet koetin sopia hyvissä ajoin ennakoiden. En tiedä miksi, mutta minulla oli huono omatunto että kämppis auttaa väliaikaisesti koirien kanssa, vaikka homma oli oikeasti ihan ok, ja se oli sovittu. Ajattelin että nyt olen huono koiranomistaja, enkä huolehdi oikeasti koiristani, vaikka siitä ei ollut kyse. Avun pyytäminen tuntui minusta nololta silloin.
Avoliitossa olin hieman rennompi asiasta, ja kumppani saattoi viedä koirat pissalle lähelle ulos, vaikka samalla kun muutenkin raahautuu ulos tupakalle. Ajattelin ettei se ollut iso vaiva, jos hän oli kotona, ja koska tulisin kuitenkin myöhemmin viemään koirat kunnon lenkille, tämä olisi vain ensihätäpissat niille, etteivät joudu pidättämään turhaan.

Nämä pikkuiset voi jättää yksin kotiin illaksi.
Nyt kun asuu taas yksin, on arjen suunnittelu hankalampaa. Pitää oikeasti miettiä päivän rakenne aika tarkkaan, jos joku kysyy johonkin. Olenko ollut sinä päivänä jo pois ja kuinka kauan? Miten koirat sopeutuvat ja missä kohtaa vien ne millekin lenkille ja seurustelen niiden kanssa?


Täällä lähellä olen onneksi tutustunut netin kautta Mörrin kaveriin, joka on auttanut minua, ihan korvaamaton apu yksin asuvalle.
Esimerkiksi ensi viikonloppuna tiedän, että minulla on kehätoimitsijakurssi koko viikonlopun, ja olenkin sopinut hoitajan kanssa että aamulla vien koirat hänen luo hoitoon ennen kurssia, ja haen illalla kun tulen takaisin kotiin. Tiesin ennakkoon pidemmistä päivistä, ja nyt voin keskittyä huoletta omiin juttuihin silläaikaa, kun tiedän että koirilla on kaikki hyvin eivätkä ne joudu olemaan liian kauan yksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti