torstai 7. kesäkuuta 2018

Alkukesän tapahtumakatsaus

Kesä on alkanut! Ilma on ollut Helsingissä vaihteleva, nyt menossa selkeästi hieman viileämpi kausi. Se kelpaa, sillä koiratkin jaksavat lenkkeillä enemmän. Ticon sydänvika ja kesähelle ei ole kamalan ihanteellinen yhdistelmä, mutta toistaiseksi Tiksu on jaksanut hyvin, kunhan muistaa pitää helteellä lenkit lyhyenä, ja olla itse aina askeleen edellä kääntymässä kotiin, ennen kuin koira väsähtää.


Ticolla on loppukuusta sydänkontrolli-aika eläinlääkärissä. Toivon, että sydämen kunto on pysynyt samana, eikä laskenut kovin paljoa huonompaan suuntaan. Yhdessä vaiheessa Ticon sydämen vajaatoiminta eteni todella nopeasti kerralla, sitten sen eteneminen taas hidastui. Uutena oireena on tullut yskimistä, jota eläinlääkäri on pyytänyt tarkkailemaan, koska se on myös tyypillinen vajaatoiminnan oire.
Peukut pystyyn.

Toukokuussa olin Royal Canin show koiranäyttelyssä. Lauantaina olin junior handler kehässä kirjoittavana kehäsihteerinä. Siinä sai vähän treeniä kirjoittamiseen tulevia "oikeita" kehisharjoitteluja varten. Sunnuntaina oli paljon odotettu (ja jännitetty) ensimäinen kehätoimitsija harjoittelu. Lupasin aamulla lähtiessä koirille, että mamma tuo herkkuja jos selviää hengissä, mikään ei mene pahasti pieleen enkä vahingossa näytä erinomaisen koiralle vihreää lappua ( Tyydyttävä).
Ja koirathan saivat herkkunsa. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta harjoittelua.
Ainakin Sawo Show koiranäyttelyyn ilmoittauduin perjantaille harjoittelijaksi.. Ehkäpä muutama harjoittelu vielä ennen sitä? Kehätoimitsijaksi pätevöitymiseen tarvitaan viisi hyväksyttyä harjoittelua.

Muuten koirilla sujuu oikein mukavasti. Meille on muuttanut uusi kämppis, ja luonnolisesti Mörri on hyvin kiinnostunut tästä uudesta rapsuttaja ehdokkaasta. Koirat pistävät kaiken peliin, ja yrittävät kerjätä ruokaa pöydästä koetellakseen onneaan. Minulta ne eivät enää kerjää koska tietävät ettei tipu.

Tänään kävimme ensimäistä kertaa katsastamassa Tervasaaren koirien uittopaikan, mutta eivät nuo oikein vedestä tai uimisesta välitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti